Pressiklubimme kokoontuu keskiviikkona 7.10. kello 18 Tampereen yliopiston harjoitustoimituksen Media-aukiolla.
Journalistikoulutuksen historiasta kirjan kirjoittaneet tutkijat Mervi Kaarninen, Sami Suodenjoki ja Marko Tikka juttelevat kanssamme.
Kirja julkistetaan virallisesti myöhemmin.
Toimittajia Toijalan takaa kertoo Suomen ja Pohjoismaiden vanhimman journalistikoulutuksen tarinan. Koulutus alkoi vuonna 1925 Helsingissä Kansalaiskorkeakoulussa, sittemmin Yhteiskunnallisessa Korkeakoulussa, joka siirtyi 1960-luvulla Tampereelle ja vaihtoi nimensä. Tampereen yliopistosta tuli toimittajien merkittävin kouluttaja.
Yhteiskunnallisen Korkeakoulun ja Tampereen yliopiston toimittajakoulutusta on aina kritisoitu. Teos kertoo tutkimuksen ja opetuksen vaiheet sekä journalistien koulutuksesta käydyn poliittisen kamppailun historian.
Tilaisuudessa on pientä tarjoilua. Ilmoittautumiset pjy(at)pjy.fi viimeistään 5.10.




