On helmikuun alku vuonna 1918. Valkeakosken paperitehdas suljetaan, ja ilmassa löyhähtää vallankumouksen henki.
Tästä sisällisodan repivästä keväästä kertoo Kangasalan Pikkuteatterin esittämä Veriruusut. Helmikuussa ensi-iltansa saava näytelmä perustuu Anneli Kannon samannimiseen romaaniin ja sen on dramatisoinut näyttämölle Pekka Saaristo.
Tapahtumien keskiössä on teini-ikäinen Sigrid, joka on aloittanut työt paperitehtaassa aputyttönä. Tehtaassa Sigrid tutustuu Marttaan, jonka mukana hän lähtee työväentalolle vallankumouskomitean järjestämiin iltamiin. Yhteisestä innostuksesta tytöt liittyvät myös Valkeakoskelle perustettuun naiskaartiin, jota ajaa usko parempaan tulevaisuuteen.
Kangasalla helmikuussa ensi-iltansa saava Veriruusut on Pikkuteatterin historian laajamittaisin produktio. Yli 16-vuotiaiden näyttelijöiden ryhmän lisäksi lavalla nähdään myös ulkopuolisia vahvistuksia.
PiPi suuntaa Pikkuteatteriin (Raudoittajantie 6) sunnuntaina 15.2. kello 16 alkavaan näytökseen. Matkat hoidetaan omatoimisesti tai kimppakyydein. Ilmoittaudu mukaan viimeistään 29.1. kello 15 pjy(at)pjy.fi. Kerro ilmoittautumisen yhteudessä, mikä olet oikeutettu opiskelija- tai eläkeläisalennukseen. Kerro myös jos kaipaat mukaan kimppakyytiin.
Maksathan 15 euron (10 e opiskelijalta & eläkeläiseltä) osallistumismaksun viimeistään 8.2. PiPin tilille
FI FI19 5730 0821 3435 28 (saajaksi Eveliina Kälviäinen). PiPi sponsoroi osan lipun hinnasta.
Kuva: Kangasalan Pikkuteatteri. Taustan valokuva: Aarne Pietinen, 1933, Valkeakosken tehdas. Museovirasto / Historian kuvakokoelma.


