Lauantain 18.3. vuosikokous valitsi yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi Mikko Peltoniemen. Hallitukseen valittiin Marja Aaltio, Mira Kokko, Katja Kovanen, Eveliina Kälviäinen, Tiia Lesonen, Tuuli Oinonen, Eino Rissanen ja Pia Sivunen.
Kukkia saivat Anne Kotipuro ja hyvästä viestinnästä vuonna 2022 palkitut Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävät palomestarit. Annen pitkä ura PJY:ssä päättyi tai ainakin taukosi vuodenvaihteessa, kun hänen kautensa yhdistyksemme edustajana Journalistiliiton hallituksessa päättyi. Anne on ollut PJY:n puheenjohtaja kahteen otteeseen, kuulunut hallitukseen hyvin pitkään, kuulunut SJL:n valtuustoon ja ollut liittokokousedustaja. Edelleen hän on valtuuston yleisvarajäsen ja Pirkanmaan Pientoimitusosaston hallituksen jäsen.
Päivystävät palomestarit palkittiin jäseniltä tulleiden ehdotusten pohjalta. Ehdotukset olivat hyvin yhdenmukaiset.
– Vastaavat 24/7 ja yhteistyö sekä tilanne- ja johtokeskuksen että päivystävien palomestareiden kanssa toimii todella hyvin. Tiedottaminen on nopeaa ja avointa, vaikka heidän työnsä kiireisyys on helppo ymmärtää. Keskustelu onnettomuuksista sujuu aina luonnikkaasti ja letkeästi, kuuluvat perustelut.
Osallistujamäärä oli kolmanneksi suurin tällä vuosituhannella. 36 oli paikalla Telakalla ja yksi etänä Teamsissa. Edellisen kerran osallistujia oli näin paljon vuonna 2006. Vuosituhannen ennätystä ei sentään rikottu. Vuonna 2004 oli 56 osallistujaa ja 2005 osallistujia oli 48.
Kuva: kuvaaja Tiia Lesonen, kuvassa edellisen puheenjohtajan Sari Sainion ja tuoreen puheenjohtajan Mikko Peltoniemen välissä viestijäpalkinnon vastaanottaneet palopäällikkö Jari Nieminen, viestintäsuunnittelija, viestintäpäällikön sijainen Jarmo Ruotsalainen, palomestari Tiia Turunen ja pelastuspäällikkö Kari Alanko.